Uusi vuosi - uudet kujeet

Vuosi vaihtuu ihan kohta. Kulunut vuosi on ollut melkoisen tapahtumarikas ja toiveissa on että tuleva vuosi olisi edes jonkin verran postitiivisempi.

Monta ikävää juttua mahtuu vuoteen 2008, mutta paljon tietysti on postiviivistakin. Jostain kumman syystä ne huonot jutut kuitenkin muistuu vahvemmin kuin ne hyvät. Suru on vahva tunne ja ikävä on Elli-mummoa kova. Vakavia sairauksia on todettu niin lähellä kuin vähän etäämmällä. Negatiivista uutista on kuulunut monesta suunnasta.

Lapset ja rakkaus on yleisimmin olleet ne iloiset tapahtumat. Viime kesä meni kuitenkin ilman hääjuhlia. Alkaa tuttavapiiri olemaan jo kaikki naimisissa, joten harvassa on enää nekin juhlat. Ellei ala ns. toinen kierros, ja siihenkin liittyy tietysti ensin jotain ikävää. Uusia pienokaisiakaan ei tainnut kovin monta syntyä tuttavapiiriin.

Näitä osin tuleva vuosi 2009 on jo tiedossa paremmaksi. Tiedän ainakin yhdet häät ja pari vauvaa, jotka piristävät tulevaa vuotta. :)

Yhteiskunnan taloudellinen tilanne on tietysti suuri huolenaihe, mutta "yleensä asiat tuppaa lutviutumaan". Työtähän minulla ei ainakaan ole mitä menettää - päinvastoin, jos sitä vaikka vähän laajentaisi tätä uraa.

Pauke käy pihalla, vaikka myräkkä on kova. Omat paukuttelut jäänee housujen sisäiseksi... Täällä ainakin käy ulkona semmoinen myrskytuuli, ettei edes pihalle viitsi lähteä ja toisaalta tyttö jo tuhisee sängyssä, joten sisällä tämäkin vuosi vaihdetaan. Rohkeimmat lähettävät rahansa matkaan taivaan tuuliin. Kaunista katsottavaa, mutta voi hitsi sitä rahan paloa! Toisaalta polttavathan toiset myös huulten välissä päivittäin rahaa menemään ihan turhan nautinnon tähden. Liekö uusi vuosi tuntuisi tulevan ellei raketteja olisi?

Haikeutta ei nyt ole puserossa lainkaan, enkä jää mennyttä vuotta kaipaamaan. Uutta vuotta sen sijaan odotan kovasti. Nyt nollataan kellot ja aloitetaan laskut alusta.

Hyvästi vuosi 2008, tervetuloa vuosi 2009!!

Posti kulkee

Huh, nyt se on sitten saatu tehtyä! Joulukortit ovat postin - korjaan itellan - kuljetettavana. Tänä vuonna pistin perinteen uusiksi ja en sitten ehtinyt edes viimetinkaan! Mutta meneehän ne kortit perille vähän isommalla maksulla (toivottavasti). Hitaasta toiminnasta saa kärsiä kukkaro :(

Osa korteista (säästösyistä?) tulee ns. käteenkantona, joten ne joita itella ei muista, älköön hyppikö seinälle ja tussatko nimeäni osoitekirjasta!

Varokaa väärennöksiä! ;)

Hammaslääkärissä

Kävinpä tänään hammaslääkärillä. Taas. Meikäläisen purukalustossa on varmasti enemmän muovia kuin Cherissä :)

Tällä kertaa tehtiin takuuhuolto. Heinäkuussa paikatusta hampaasta oli ropissut jo elokuussa paikka irti, mutta perinteiseen tapaan vierähti tovi ennen pelkopenkkiin pääsyä. Silloin kun paikka lohkeili pois niin oltiin lähdössä reissuun. Sieltä tullessa meni tovi että muistin/ennätin soittelemaan hammashoitolaan. Just sillon siellä ei sitten vastattu, ja eihän kotiäidillä ole aikaa koko ajan yrittää soittaa! Se hetki sille tekemiselle tuli ja meni!

Mutta tänään pääsin siis istahtamaan pelkopenkkiin. On se kumma juttu että siinä hammaslääkärin tuolissa EI IKINÄ voi istua rennosti. Vaikka nyt oli kyseessä juurihoidetun (eli siis täysin tunnottoman) hampaan ronkkiminen, "paskajäykkänä" silti istuin. Hampilekurisetä yritti välillä muistuttaa että hengittele rauhassa NENÄN kautta. Mistä pirusta minä tiedän mistä kautta se ilma kulkee kun on kita ammollaan ja täynnä tavaraa?!!

Siinä hoidettavana ehdin kuitenkin ajatella. Ihan totta! Muutama kehitysidea tuli sitten järkeiltyä tuohonkin hommaan... Ensinnäkin joka kerta, vaikka se hampaan kaivelu/poraus ei kävisikään kipeää, jotain muuta nipistelyä tai vihlontaa saadaan aikaan. Ymmärrän toki että paikat pitää pitää kuivana että homma onnistuu (siksi nyt oltiin takuuhuollossa kun edellisellä kerralla paikan alle pääsi kosteutta niin paikka ei pysynyt). MUTTA. Voisko olla ystävällistä vaikka sipaista rasvaa potilaan huuliin, ettei niitä tarvitsisi rullata kuivakääröiksi??? Gynekologikin käyttää rasvaa!!!

Toinen seikka mikä kaipaa kehittelyä, tai ainakin lisäkursseja, on hoitajan imurin käyttö. Onko koulutuksessa ihan tosiaankin imurin suhteen ohjeistettu pelkästään että laita suuhun??? Voisko sen imun kohdistaa sinne missä sitä kuolaa erittyy ja minne ne vesiporan vedet valuu: nielua kohden???!!! KIITOS. Tänäänkin joutui yökkäileen taas useampaan otteeseen. Sitten on tietysti vielä se pirullinen pikkuimuri. Voi että minä vihaan sitä laitetta!! Se painaa aina johonkin tosi ikävästi.

Yksi kidutuslaite on ehdottomasti se metallipanta, joka kiristetään hampaan ympärille kun rakennetaan paikkaa. Onko se pakko tunkea 2cm syvälle ikeneen???

Lapsena hammaslääkärissä (ja minä olen käynyt muuten paljon) muistaa vain sen että kamalaa oli ja ettei saanut syödä mitään pariin tuntiin. Yksityiskohtia ei muista, eikä halua. Nykyään tuo syömäkielto on vähän pienentynyt. Yleensä saa hetikin syödä. Jos vain tuntee puoliakaan naamastaan puudutuksen jäljiltä. Ei muuten kannata yrittää esiintyä tai hoitaa mitään puhehommia hammaslääkäripäivänä!

Tuosta "2 tuntia syömättä" -ohjeesta muistan ikuisesti sen kun ala-asteiässä hammaslääkärillä oli hoitajan kanssa hyvät keskustelut siitä mitä ruokaa oli sillä viikolla syöty ja tehty. Olipa kiva nälkäisenä lähteä "2 tuntia syömättä" -ohjeineen takaisin kouluun kun vahvoina mielikuvina päässä oli "Pekan tekemä lasagne" tai "Aivan taivaallisen hyvä jälkiruokamousse". Kiitos tätit näistä muistoista!

Tänään tuli mieleen sellainenkin seikka tuosta hammaslääkärillä olosta, että suurin syy varmaan siihen "paskajäykkyyteen" on se ettei siitä hommasta ymmärrä tuon taivaallistakaan. Peruskoulun opetusohjelmaan tulisi liittää hammaslääkäriopintoja sen verran että ymmärtäisi mitä helkuttia ne vempeleet on, mitä se mambojambo on mitä siellä puhutaan ja miten ilmaiset itseäsi viisitoista vempelettä suussa ja tamponit poskissa. Jatkokursseja voisi tarjota sitten esimerkiksi kansalaisopistoissa aikuisemmalle väelle.

Hienoissa (lue: kalliissa) yksityisissä hammaslääkäreissä kuulemma kerrotaan enempi siitä mitä tehdään ja mitä mikäkin tarkoitaa. Isot tytöt ovat kertoneet. Mutta tämmöselle tavalliselle pulliaiselle (lue: kunnallisen puolen asiakkaalle) paniikki iskee kun ehtii vain hammaslääkärille selvittää mikä hammas on kyseessä, niin jopa tujahtaa suuhun sormia ja peilejä ja rapsuttimia imurit ja porat perässään. Ennen kuin ehtii kysellä mitään, homma on jo kovassa vauhdissa. Eihän lääkäritkään heti rupea reseptiä kirjoittamaan tai leikkaamaan potilasta! Ensin kysellään ja keskustellaan!

Joku älypää on lausunut että "tieto lisää tuskaa", mutta minä haistatan huilut tuollaiselle! Kyllä tieto rauhoittaa. Ja jos ei rauhoita, on ainakin mukavampi tietää mitä pelkää!

Tietysti voisi avata suunsa jo ennen tuoliin istumista ja päättää ettei istu ennen kuin tietyt asiat on läpi käyty, mutta ensi kerralla TAAS istahdan nopeasti pelkopenkkiin ja roiskelappu ja -lasit on paikallaan ja suu on täynnä tavaraa ennen kuin tajuan taas ajatella.

Ensi kerralla sitten...

Ministeritason ratkaisuja

Naisia aina jaotellaan joko uraohjuksiksi tai kotiäideiksi, mutta onhan sitä paljon siinä välissäkin. Ja kuka ihme voi ja saa sanoa miten kenenkin tulisi toimia? Joillekin sopii paremmin että äiti käy päivätöissä ja toisille kotiäitiys on luotu tehtävä. Molemmissa on varmasti omat hyvät ja huonot puolet.

Itse nyt reilu kolmen vuoden kotiäitiyden pohjalta voin sanoa kaikille epäileville että KYLLÄ, työstä tämäkin käy! Ei ehkä aina fyysisesti niin raskasta, mutta henkisesti sitäkin. Ihmettelen jos löytyy sellainen kotiäiti joka on aina kotona eikä harrasta mitään omaa. Kotiäitiys on toisaalta maailman ihanin juttu mutta samalla sekunnilla se voi olla yhtä helvettiä. Ihanaa on nähdä ja olla osallisena kaikissa niissä lapsen upeissa kehityksen vaiheissa. Nähdä lapsen ensiaskeleet, kuulla ensisanat, tuntea aitoa iloa ja surua yhdessä lapsen kanssa, nauraa kippurassa hassuille kuville, piirtää yhdessä haparoivia kirjaimia, telmiä lumessa ja tehdä yhdessä lumienkeleitä tai pyydystää ensilumen hiutaleita suuhun. Kääntöpuolella on jatkuvaa henkien taistelua ja kouluttamista, uhman taltuttamista, järjettömien asioiden järkeistämistä, pyllyn pyyhintää, nenän niistoa, käskyjä, kieltoja, uhkauksia...

Päivääkään en vaihtaisi kyllä pois, mutta muutaman ikävän hetken voisin pyyhkiä tai elää toisin. Oma voimattomuus ja avuttomuus on pahinta mitä tiedän. Silloin menee hermot ja tulee sanottua tai tehtyä toisin kuin "oppikirjassa". Jälkeenpäin sen taas huomaa, että olisi vain pitänyt pinnan kestää, kun 3-vuotias tuumaa "voi v***"

Ihan vain mielenterveyden vuoksi kotiäitiyteen pitää ehdottomasti liittää jokin oma juttu, oma harrastus tai osa-aikatyö. En usko että olisin näin pitkään jaksanut kotona ellei minulla olisi ollut jotain tällaista omaa pakopaikkaa. Paikkaa missä tunnen olevani toisella tavalla tärkeä. Ihminen luonnostaan kaipaa kuuluvansa johonkin. Etenkin naiset. Kotiäiti ei kuulu mihinkään. Kukaan ei kuule kotiäitiä, ellei kotiäiti mene "torille". Naisille sosiaalisten suhteiden ylläpito on osa identiteettiä, eikä ilman toisia aikuisia jaksa.

Itse ajattelen kauhulla niitä perheitä jossa tullaan töistä kotiin viiden jälkeen, haetaan lapset hoidosta ja mennään kahdeksan aikaan nukkumaan että jaksetaan taas aamuseitsemältä olla menossa. Mihin väliin mahtuu perheen yhteinen aika? Kun pitää vielä kaupassa käydä tai muita asioita hoitaa, ei sitä laatuaikaa oikeastaan ole. Tätä tuskailee varmasti kaikki perheet.

Ei se niin helppoa ole jäädä kotiin lasten kanssa. Ei vaikka haluaisi. Voi olla taloudelliset syyt jotka pakottavat molemmat vanhemmat töihin. Kaikista ei ole kotiäidiksi, mutta se ei tarkoita etteikö olisi äidiksi ja vieläpä hyväksi äidiksi. Paras ratkaisu se mikä on juuri sen perheen parhaaksi. Onko parempi että äiti on töissä kun että äiti kiipeää seiniä pitkin ja siitä kärsii sekä parisuhde että lapset?

Ihailen Sari Sarkomaan kaltaisia vahvoja naisia/äitejä, joilla on munaa laittaa perhe työn edelle. Teko saattaa asettaa Sarkomaan poliittisen uran päätepisteeseen, jos kansa kokee hänet liian äidilliseksi ("Ei pysty hoitamaan mitään hommia", "perhe on rasite"). Tai veto on niin kunnioitettava että hän saa seuraavissa vaaleissa (mikäli osallistuu) hirmuisen äänivyöryn. Nähtäväksi jää. Keskustelua ainakin tämä veto herättää ja hyvä niin!

Moniko työssäkäyvä haaveilee voivansa tehdä sarkomaat? Ilmoittaa työnantajalle tekevänsä ministeritason ratkaisun ja vähentää työtaakkaansa,. Siirtyä esimerkiksi osa-aikaiseksi työntekijäksi tai jättää himoittu apulaisnilkin paikka ottamatta vastaan? Eihän Sarkomaakaan ihan kokonaan heittäytynyt kotiäidiksi, jatkaahan hän "vain" kansanedustajana. Ensimmäinen vastaveto on aina se raha. Mutta onko se ihan todella siitä kiinni? Pärjäisikö meidän perhe vähän vähemmällä rahalla, enemmällä yhteisellä ajalla? Mikä painaa vaakakupissa? Onko munaa tehdä suuria ratkaisuja?

Niin tai näin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää, eikä kukaan ulkopuolinen voi tietää mikä kenellekin on parasta. Tehdäänkö me oikeita valintoja - sitä ei kukaan tiedä.

Jouluruuhkaa

Huh, huh. Jouluun enää reilu viikko ja näyttää siltä että kaikilla on kiire. Joulukiire on näemmä samaa sorttia kuin talvikelit - tulee aina yllättäen! Meillä ei vietetä joulua kaapeissa, joten niitä ei kyllä tasan siivota. Saunan isäntä pesi eilen :) Siinä meidän "joulusiivous" tällä hetkellä. Kun vasta toista joulua tässä uudessa kodissa vietellään, niin vielä vähällä pääsee. Kovasti ois vielä kuitenkin laittamista (että edes olis talo valmis!)...

Joululeivonnankin Iida hoiteli tänään "oman Riitan" kanssa. Pipareita ja pullaa olivat värkänneet sillä aikaa kun me iskän kanssa kävästiin asioilla. Muuten meillä joulutarjonnasta vastaa Sirkka-mummo. Ihanaa! Tosin pikkuhiljaa alkaa olla aika jo opetella itsekin tekemään... Kunhan saisi tuohon leivinuuniin välineet niin sitä haluaisin jo kokeilla!!!

No, joulu tulee vaikka vähän vähemmän hösöttäiskin. Sillä ajatuksella minä ainakin menen. Tietenkin sitä hösötystä riittää vaikka kuinka yrittää välttää... Paketteja on hankittava, ruokaa on hamstrattava (mummon loihtimien antimien lisäksi), joulukortteja kirjoitettava...

Miten se muuten on aina joka joulun alla, että joulukortit tulee laitettua vasta "viimetingassa", eli sen päivän iltana kun vielä joulumerkkihinnalla saa postittaa??? Perinne tietenkin sekin, mutta tavaksi on päässyt syntymään että ihan määräajan viimeisillä sekunneilla (siis ihan iltamyöhällä) kiikutan pullottavan punaisen pussin johonkin postilaatikkoon. :)

Minusta on tosi ihanaa kun on jouluperinteitä. Olipa ne sitten millaisia tahansa kelläkin perheellä niin ne on minusta yhdistäviä! Joku varmaan kiroaa kaikki perinteet hiiteen, mutta meillä niitä vaalitaan (tai siis minä olen niin päättänyt koko perheen puolesta :)). Jouluaatto kulkee perinteiseen tapaan aamulla joulukuusen (aidon) koristelu ja riisipuuro. Puolenpäivän aikaan olen ennen ainakin käynyt perinteisesti kummitätini luona joulutervehdyksen (äitin sinappia) viemässä. Tästä on muutaman kerran poikettu nyt äiti-elämässä. Tarkoitus on ollut pistäytyä ennen joulurauhan julistusta - kun vielä häiriköinti on luvallista :) Iltapäivästä mennään hautausmaalle (hämärtyvällä hautausmaalla on äärettömän kaunista!) sitten kotiin laittamaan ruoka. Ruoka ja pukki ja sitten saunaan. Nyt on Iidan diabeteksen vuoksi vähän mietittävä toki aikataulutusta, mutta jokseenkin noin se mennee.

Tänä jouluna meillä onkin ruuhkaa kun sekä minun vanhemmat että isännän siskon perhe tulevat matkanpäästä tännepäin. Aattoilta ollaan varmaan lähisuvun kanssa katsomassa kun pikku-neidin silmät kiiltää joulupukin tullessa ja paketteja avatessa. Iida on kyllä tänä jouluna aikonut uskaltaa pukin syliin - saapas nähdä!

Vielä olisi muutama paketti laittamatta. Mutta onhan tuota aikaa vielä...

Eräs Lassi ja Leevi sopii tähän loppuun hyvin: - Oletko jo keksinyt idean tarinaasi? Leevi kysyy Lassilta. - En, odotan inspiraatiota. Luovuutta ei voi laittaa päälle kuten jotain konetta. Täytyy olla oikeassa mielentilassa. - Mikä mielentila se on? - Viime hetken paniikki.

Tervehdys!

Kirjoitustaidot ovat jo ruosteessa kun luovuuden kukkaa on pidetty komerossa jo nelisen vuotta. Nyt virittelen tätäkin taitoa takaisin astumalla komerosta ja aloittamalla bloggaajan uraani. :)

Tarkoitus on kirjoitella tänne kaikenlaisia ajatuksia elämästä... Selkeää ajatusta ei vielä ole, mitä kaikkea tänne tulenkaan tuottamaan. Olkoon tämä nyt sitten aluksi minun henkinen oksennuspaikka... ;)

Taustaa sen verran, että olen 32-vuotias. Tällä hetkellä kotiäitinä 3-vuotiaan Iida-tyttären kanssa. Perheeseemme kuuluu myös avomieheni, Iidan iskä. Koulutukseltani olen medianomi amk, eli suomeksi toimittaja/tiedottaja. Valmistuin ennen Iidan syntymää, joten työura on ajalta ennen koulutusta ja kouluaikana hankittua. Kotvanen siis kulunut päivittäisestä kirjoittelusta...

Yritän laittaa kuvia ja muuta sälää myös tänne... Pistäkää te lukijat palautetta ja toiveita niin katotaan mitä kehkeytyy!

~tanja