Viikko sitten kävin taas hammaslääkärissä. Nyt akuutista syystä että leuat ovat niks naks, särkee ja kolottaa. Hampitohtori oli sitä mieltä että puremalihakset ovat jumissa! Juu, tiedän kyllä että lihakset menee kovasta rääkistä jumiin (muistan kyllä aktiiviurheiluajan!), mutta että leukaperissäkin saadaan lihakset jumiin. Tai ihme se on sekin että sielläkin niitä lihaksia on! Aaaa, nyt ymmärrän Ridgen olemuksen - massiiviset puremalihakset?!
No, tutuksi on kyllä tullut niska-hartiaseudun jumi kun pää on vajaan nelisen vuotta ollut hyvin rajoittuneessa liikkeessä. Katsokaas kun ei ole aktiiviurheilija enää ollut muutaman vuoteen, niin eihän sitä tarvitse hierojallakaan käydä??!! Mutta voiko puremalihaksia hieroa?
Hampitohtori ehdotteli purentakiskoa ja lyhyen googlausoppimäärän mukaan alkaa vaikuttamaan siltä että tarpeeseen tulee! Harmi vaan että laskua tuolle apuvälineelle tulee aika lailla yli minun tulobudjetin.
Vajaan viikon burana800 kuurin jälkeen voin sanoa että eipä paljon apua ollut buranastakaan. Edelleen kolottaa ja on enemmän niks ja naks kuin alkuviikosta. Leuat natisee kuin vanhan muorin kiikkustuoli.
Kaiken kukkuraksi tänä aamuna vaikeni työväline. Aamusta alkaen olen ollut siis äänetön yhtiömies. Tosin äänettömäksi mua ei saa vaikka pää irtoais! Kähisten ja pihisten on yritetty tämä päivä klaarata. Esittelynkin sain vedettyä joten kuten. Yleisin kommentti on ollut että "Ai sulla on flunssa!?" Juu eipä ole. Flunssaa ei ole, nenäkään ei vuoda, ääni vain on maassa.
Epäilen että viikko sitten alkanut leukaperäjumi on levinnyt koko kaulan alueelle ja puristanut äänihuuletkin niks naks. Lörpölle papupadalle tilanne on sietämätön! Ei auta kun aamulla pirauttaa hampilääkärille josko apua sais PIAN!
Kaiken lisäksi söin juuri iltapalaksi pitsaa valkosipulilla... Ihan vain täydellistääkseni koko kuvion. Huomenna nähdään hampilekurisetä!!! :D
maanantai 26. tammikuuta 2009
tiistai 20. tammikuuta 2009
Welcome Obama - solong Bush
Historiallinen päivä on lopuillaan. Uusi mies on astunut ruoriin. Rapakon takana juhlitaan. Vanhalle pierulle haistatetaan pitkät ja presidentin lausunnoista saanee taas vaihteeksi jotain tolkkua. Thank God.
Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa että Bushia ei tule ikävä. Ja olipa Obama millainen tapaus tahansa, hän ei voi olla edeltäjäänsä huonompi. Ajankohta kenelle tahansa presidentille on jenkeissä surkea ja George-boyn jälkiä siivotaan kumihanskat käsissä. Goog luck Barack.
Viimeisimmät jenkkipressat ovat kunnostautuneet vieraissa käynneissä. Clinton sentään sekaantui tavanomaisesti vieraaseen naiseen ja vieläpä naisen itsensä tahdosta. Bush tunki vehkeensä toiseen valtioon ja ihan ilman kenenkään lupaa. Pull it out, boys.
Bush tullaan muistamaan värikkäistä lausunnoistaan, tyhjistä ajatuksistaan, kaatuneista torneista, spontaaneista vierailuistaan muutamissa maissa... Ei ihme että kansa hurrasi hänen poistuessaan valkoisesta talosta kotiin punaniskojen maille. So long Bush.
Barack Obaman myötä Yhdysvallat astuu uuteen kauteen myös ihan siinä yksinkertaisessa asiassa että Obama on mustaihoinen. Vaikka miestä tuskin on värinsä vuoksi valittu presidentiksi, se on kuitenkin asia josta tullaan puhumaan. Maan, jonka väestöstä enemmistö on tummaihoisia, on aika vihdoin lopettaa rotusorto. Omanapaisen kansan on jo otettava askel nykyaikaan. Welcome to the 21st century USA!
Mitä Obama saa aikaan Yhdysvalloissa, se jää nähtäväksi. Onko hänestä kansakunnan sankariksi? Vai uittaako hänkin vehkeensä jossain liemessä? Mustavalkoisessa maassa hän voi olla joko sankari tai luuseri - Either or.
Lähtökohdat ovat kuitenkin hyvät. Historian huonoimman presidentin jälkeen ei voi olla kuin voittaja. Jotain skandaalia on kuitenkin takuuvarmasti luvassa. Joko aitoa tai väen väkisin tekaistua. Jenkit on jenkkejä, vaikka voissa paistais! We´ll see!
Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa että Bushia ei tule ikävä. Ja olipa Obama millainen tapaus tahansa, hän ei voi olla edeltäjäänsä huonompi. Ajankohta kenelle tahansa presidentille on jenkeissä surkea ja George-boyn jälkiä siivotaan kumihanskat käsissä. Goog luck Barack.
Viimeisimmät jenkkipressat ovat kunnostautuneet vieraissa käynneissä. Clinton sentään sekaantui tavanomaisesti vieraaseen naiseen ja vieläpä naisen itsensä tahdosta. Bush tunki vehkeensä toiseen valtioon ja ihan ilman kenenkään lupaa. Pull it out, boys.
Bush tullaan muistamaan värikkäistä lausunnoistaan, tyhjistä ajatuksistaan, kaatuneista torneista, spontaaneista vierailuistaan muutamissa maissa... Ei ihme että kansa hurrasi hänen poistuessaan valkoisesta talosta kotiin punaniskojen maille. So long Bush.
Barack Obaman myötä Yhdysvallat astuu uuteen kauteen myös ihan siinä yksinkertaisessa asiassa että Obama on mustaihoinen. Vaikka miestä tuskin on värinsä vuoksi valittu presidentiksi, se on kuitenkin asia josta tullaan puhumaan. Maan, jonka väestöstä enemmistö on tummaihoisia, on aika vihdoin lopettaa rotusorto. Omanapaisen kansan on jo otettava askel nykyaikaan. Welcome to the 21st century USA!
Mitä Obama saa aikaan Yhdysvalloissa, se jää nähtäväksi. Onko hänestä kansakunnan sankariksi? Vai uittaako hänkin vehkeensä jossain liemessä? Mustavalkoisessa maassa hän voi olla joko sankari tai luuseri - Either or.
Lähtökohdat ovat kuitenkin hyvät. Historian huonoimman presidentin jälkeen ei voi olla kuin voittaja. Jotain skandaalia on kuitenkin takuuvarmasti luvassa. Joko aitoa tai väen väkisin tekaistua. Jenkit on jenkkejä, vaikka voissa paistais! We´ll see!
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Puikosta asiaa
Päivän uutinen on ehdottomasti Vantaan kalapuikkovaras, joka sai virkavallan peräänsä. Törkeäksi on varkaat menneet ja ahneiksi. Varastaa nyt kalapuikko keskellä kirkasta päivää ja suuren todistajajoukon keskellä!
Mihin on mennyt koulumaailma ja miksi? Jatkuvasti saa lukea lehdistä näitä koulutragedioita, ammuskelusta kalapuikkovarkauksiin ja tappeluihin. Tapeltiin sitä ennenkin koulussa ja varmasti varasteltiinkin, otsikoihin ne ei kyllä päätyneet. Pyssyt ovat tulleet kuvioihin vasta lähivuosina. Mitä on muuttunut?
Oli ennenkin luokkakoot isohkoja. Omassa luokassani oli kuudennella luokalla 32 oppilasta ja sen kyllä huomasi levottomana käytöksenä jo silloin. Nyt kun maailma on muuttunut parissa kymmenessä vuodessa raadollisemmaksi ja kylmemmäksi (enkä puhu ilmastomuutoksesta!), isot luokkakoot eivät ainakaan paranna tilannetta.
Kyläkouluja lakkautetaan ja suurkouluja perustetaan. Onko päättäjät sokeita vai umpityhmiä? Tuotantotehokkuus jyrää inhimillisyyden ja ihmisarvon. Onko siis syytä myös nykyaikaistaa termistöä. Peruskoulut jaettakoon alempaan tuotantolaitokseen ja ylempään, terroristi tuotantolaitokseen. Oppilaista tulee koulutustuotantolaitoksen projektityöntekijöitä, opettajat ovat projektipäälliköitä. Linjajohtaja jatkaa rehtorin työsarkaa. Alemmassa tuotantolaitoksessa etenkin tarvitaan myös projektisihteereitä ja erityisassistentteja. Tuontantolaitoksilla on oma työterveyshuolto joka jatkaa entiseen tapaa olematonta työtä entisen kouluterveydenhoitajan tiloissa.
Koulut, tai siis tuotantolaitokset, velvoitetaan tulosvastuuseen ja niissä on koeaika, jolloin projektityöntekijät voidaan irtisanoa vaikka jos naama ei miellytä. Välillä toki joudutaan yt-neuvotteluihin, joiden seurauksena vähemmän tuottavista tuotantolaitoksista irtisanotaan tuotannollis-taloudellisin perustein joukko huligaaneja, joita opiskelu ei kiinnosta. Tämä jos mikä valmentaa lasta tulevaan työelämään!
Maailma on aina ollut julma paikka ja etenkin koulussa elämän raadollisuutta saa kohdata silmästä silmään. Lapsen suusta se totuus tulee. Ennen opetettin pärjäämään itse, lyötiin lyöjää (en tarkoita väkivaltaa vain tavanomaista nahinointia) tai sivallettiin solvaajaa takaisin. Ei siitä oikeuteen menty, asiat selvitettiin siinä tilanteessa. Nyt jo pienet lapset osaavat vetää oikeuskortit pakasta ja pyssyt laukusta. Kukaan ei tiedä mitä voi tai saa tehdä. Äidit ja isät hyssyttelevät ja pakkaavat lapset pumpuliin, muka turvatakseen jälkikasvunsa. Mutta todellisuudessa pumpuli on pahasta. Sen läpi ei opi kohtaamaan tunteita ja elämää. Ilman pahaa ei ole hyvää. Tasapaksussa pumpulissa ei voi tuntea mitään!
Opettajat ovat ihmeissään, vanhemmat kädet levällään ja päättäjät pyörittävät päätään. Opettajat eivät tiedä mitä tehdä, vanhemmat eivät välitä ja vierittävät vastuunsa muualle, päättäjiä kiinnostavat vain budjetit ja tulokset. Mistä luulette lapsen saavan turvaa ja tukea?
Tuo Vantaan nuori kapinallinen kaipasi varmasti oikeasti muutakin kuin ylimääräistä kalapuikkoa, tai kalapalaa kuten koulu haluaa tarkentaa. Onko häntä kukaan oikeasti kuunnellut? Milloin häntä on halattu tai oltu muuten lähellä? Kapina kuuluu nuoruuteen ja kalapuikot lautaselle. Mutta kuka ylireagoikaan tällä kertaa? Kenellä ei pysynyt puikot käsissä?
Meillä tehdään huomenna kalapuikkoja ruoaksi ja kaikki saavat ottaa niin paljon kuin haluavat. 14.1. olkoon jatkossa virallinen kalapuikkopäivä!!
Mihin on mennyt koulumaailma ja miksi? Jatkuvasti saa lukea lehdistä näitä koulutragedioita, ammuskelusta kalapuikkovarkauksiin ja tappeluihin. Tapeltiin sitä ennenkin koulussa ja varmasti varasteltiinkin, otsikoihin ne ei kyllä päätyneet. Pyssyt ovat tulleet kuvioihin vasta lähivuosina. Mitä on muuttunut?
Oli ennenkin luokkakoot isohkoja. Omassa luokassani oli kuudennella luokalla 32 oppilasta ja sen kyllä huomasi levottomana käytöksenä jo silloin. Nyt kun maailma on muuttunut parissa kymmenessä vuodessa raadollisemmaksi ja kylmemmäksi (enkä puhu ilmastomuutoksesta!), isot luokkakoot eivät ainakaan paranna tilannetta.
Kyläkouluja lakkautetaan ja suurkouluja perustetaan. Onko päättäjät sokeita vai umpityhmiä? Tuotantotehokkuus jyrää inhimillisyyden ja ihmisarvon. Onko siis syytä myös nykyaikaistaa termistöä. Peruskoulut jaettakoon alempaan tuotantolaitokseen ja ylempään, terroristi tuotantolaitokseen. Oppilaista tulee koulutustuotantolaitoksen projektityöntekijöitä, opettajat ovat projektipäälliköitä. Linjajohtaja jatkaa rehtorin työsarkaa. Alemmassa tuotantolaitoksessa etenkin tarvitaan myös projektisihteereitä ja erityisassistentteja. Tuontantolaitoksilla on oma työterveyshuolto joka jatkaa entiseen tapaa olematonta työtä entisen kouluterveydenhoitajan tiloissa.
Koulut, tai siis tuotantolaitokset, velvoitetaan tulosvastuuseen ja niissä on koeaika, jolloin projektityöntekijät voidaan irtisanoa vaikka jos naama ei miellytä. Välillä toki joudutaan yt-neuvotteluihin, joiden seurauksena vähemmän tuottavista tuotantolaitoksista irtisanotaan tuotannollis-taloudellisin perustein joukko huligaaneja, joita opiskelu ei kiinnosta. Tämä jos mikä valmentaa lasta tulevaan työelämään!
Maailma on aina ollut julma paikka ja etenkin koulussa elämän raadollisuutta saa kohdata silmästä silmään. Lapsen suusta se totuus tulee. Ennen opetettin pärjäämään itse, lyötiin lyöjää (en tarkoita väkivaltaa vain tavanomaista nahinointia) tai sivallettiin solvaajaa takaisin. Ei siitä oikeuteen menty, asiat selvitettiin siinä tilanteessa. Nyt jo pienet lapset osaavat vetää oikeuskortit pakasta ja pyssyt laukusta. Kukaan ei tiedä mitä voi tai saa tehdä. Äidit ja isät hyssyttelevät ja pakkaavat lapset pumpuliin, muka turvatakseen jälkikasvunsa. Mutta todellisuudessa pumpuli on pahasta. Sen läpi ei opi kohtaamaan tunteita ja elämää. Ilman pahaa ei ole hyvää. Tasapaksussa pumpulissa ei voi tuntea mitään!
Opettajat ovat ihmeissään, vanhemmat kädet levällään ja päättäjät pyörittävät päätään. Opettajat eivät tiedä mitä tehdä, vanhemmat eivät välitä ja vierittävät vastuunsa muualle, päättäjiä kiinnostavat vain budjetit ja tulokset. Mistä luulette lapsen saavan turvaa ja tukea?
Tuo Vantaan nuori kapinallinen kaipasi varmasti oikeasti muutakin kuin ylimääräistä kalapuikkoa, tai kalapalaa kuten koulu haluaa tarkentaa. Onko häntä kukaan oikeasti kuunnellut? Milloin häntä on halattu tai oltu muuten lähellä? Kapina kuuluu nuoruuteen ja kalapuikot lautaselle. Mutta kuka ylireagoikaan tällä kertaa? Kenellä ei pysynyt puikot käsissä?
Meillä tehdään huomenna kalapuikkoja ruoaksi ja kaikki saavat ottaa niin paljon kuin haluavat. 14.1. olkoon jatkossa virallinen kalapuikkopäivä!!
maanantai 12. tammikuuta 2009
Uutisia ja uutisia
Ihan ammattitautina seuraan kovasti erilaisia lehtiä, enimmäkseen nykyään verkossa. Etsin mielelläni hyvin kirjoitettuja juttuja. Toisaalta kriittinen silmäni havaitsee valitettavan paljon huonoakin journalismia.
En ole koskaan hyväksynyt kaupallisen tarkoituksen liittämistä journalismiin. Nauran olemattomaan partaani lukiessani paikallislehtiä, joissa tarkoitus on vain miellyttää mainostilaa ostavia yrittäjiä. Medialukutaitoa saisi opettaa ihmisille jo peruskoulussa, mutta myös meille koulut käyneille. Liian usein näkee ihmisen ottavan todesta kaiken mitä lehdessä on kirjoitettu. Olihan se sentään painettu lehteen, pakkohan sen on totta olla!
Jokin aika sitten näin punaista kun erään paikallislehden sivuilla oli täysin yksipuolisesti tuotu esiin erään kiistellyn kirjailija-tohtorin näkemyksiä diabeteksesta. Toimittaja ei ollut vaivautunut kaivamaan mitään taustaa tai tuomaan muuta katsantokantaa juttuun. Itsekin sain kuulla ärsyttäviä "viisauksia" tutuilta tuon jutun jälkeen, kuinka meidänkin kannattaisi soveltaa niitä ohjeita lapsen kanssa. Juttu oli luettu ja sitä pidettiin sokeasti totuutena. Totuus on kyllä ihan toista!
Paikallislehtiä on kahdenlaisia. Toisissa amatöörit leikkivät toimittajaa ja lehdenteon tarkoitus on vain kerätä mainoseuroja. Tehdään halvalla, palkattua ammattilaista ei toimituksessa näy. On avustajia ja surkeita palkkioita. Toisissa, niissä oikeissa paikallislehdissä, on ammattitaitoinen toimitus ja jälkikin sen mukaista. Laadukasta lukemista täysin erillään mainonnasta. Lehden teko on suunnitelmallista, työntekijät saavat arvostusta ja viihtyvät työssään.
On myös kahdenlaisia uutisia. On Uutisia ja uutisia. Uutinen isolla uulla on ihan oikea uutinen. Jotain merkittävää on tapahtunut. Niin merkittävää että sillä on yhteiskunnallinen merkitys. Julkisuuden henkilöiden osalta uutiskynnys on matalampi. Sen ylittääkseen ei edes tarvitse avioitua itseään 29 vuotta nuoremman kanssa salaseurustelun päätteeksi. Valtakunnan uutisten kynnyksen ylittää eri jutut kuin paikallislehden. Paikallislehdessä tulee olla myös muutakin kuin uutislukemista. Paikalliset ihmiset itsessään ovat jutun aihe parhaimmasta päästä.
Joskus ihmetyttää mitä varten joku juttu onkaan kirjoitettu. Eikö ole muuta tekemistä ollut, muita jutunaiheita löytynyt? Koiran puremisjutut on yksi omituinen uutisryhmä. Onko jotenkin merkittävää kertoa että joku haubullterrieri tai vuhmahstiffi puri viatonta ohikulkijaa jalkaan tai käteen. Eikö tämän kaltaiset jutut lietso juuri koira- ja rotuvihaa? Pitäisikö samalla periaatteella uutisoida Mirrin vierailut hiekkalaatikolla ja Pollen jätökset maantiellä? Kaikkien tapausten takanahan on eläimen omistajan väärä toiminta. Nämä tulevat toki uutisiin kun hiekkalaatikko on jonkun merkkihenkilön tai Polle vierailee kakkimassa festarien teltta-alueella (lisäksi spekuloidaan voidaanko todistaa että asialla oli hevonen?).
Joskus tietysti on köyhä uutispäivä. Ei joka päivä tapahdu sensaatioita. Hyvä niin, sillä ne tuppaavat olemaan negatiivisviritteisiä. Estonia ei uppoa joka vuosi, tsunami ei surmaa tuhansia edes joka toinen vuosi, terroristit eivät jatkuvasti lennä päin pilvenpiirtäjiä, sotia... no niitä nyt soditaan koko ajan jossain päin.
Tänään oli köyhä uutispäivä. Minä luin koiran puremistapauksista ja kirjoitin blogiini.
En ole koskaan hyväksynyt kaupallisen tarkoituksen liittämistä journalismiin. Nauran olemattomaan partaani lukiessani paikallislehtiä, joissa tarkoitus on vain miellyttää mainostilaa ostavia yrittäjiä. Medialukutaitoa saisi opettaa ihmisille jo peruskoulussa, mutta myös meille koulut käyneille. Liian usein näkee ihmisen ottavan todesta kaiken mitä lehdessä on kirjoitettu. Olihan se sentään painettu lehteen, pakkohan sen on totta olla!
Jokin aika sitten näin punaista kun erään paikallislehden sivuilla oli täysin yksipuolisesti tuotu esiin erään kiistellyn kirjailija-tohtorin näkemyksiä diabeteksesta. Toimittaja ei ollut vaivautunut kaivamaan mitään taustaa tai tuomaan muuta katsantokantaa juttuun. Itsekin sain kuulla ärsyttäviä "viisauksia" tutuilta tuon jutun jälkeen, kuinka meidänkin kannattaisi soveltaa niitä ohjeita lapsen kanssa. Juttu oli luettu ja sitä pidettiin sokeasti totuutena. Totuus on kyllä ihan toista!
Paikallislehtiä on kahdenlaisia. Toisissa amatöörit leikkivät toimittajaa ja lehdenteon tarkoitus on vain kerätä mainoseuroja. Tehdään halvalla, palkattua ammattilaista ei toimituksessa näy. On avustajia ja surkeita palkkioita. Toisissa, niissä oikeissa paikallislehdissä, on ammattitaitoinen toimitus ja jälkikin sen mukaista. Laadukasta lukemista täysin erillään mainonnasta. Lehden teko on suunnitelmallista, työntekijät saavat arvostusta ja viihtyvät työssään.
On myös kahdenlaisia uutisia. On Uutisia ja uutisia. Uutinen isolla uulla on ihan oikea uutinen. Jotain merkittävää on tapahtunut. Niin merkittävää että sillä on yhteiskunnallinen merkitys. Julkisuuden henkilöiden osalta uutiskynnys on matalampi. Sen ylittääkseen ei edes tarvitse avioitua itseään 29 vuotta nuoremman kanssa salaseurustelun päätteeksi. Valtakunnan uutisten kynnyksen ylittää eri jutut kuin paikallislehden. Paikallislehdessä tulee olla myös muutakin kuin uutislukemista. Paikalliset ihmiset itsessään ovat jutun aihe parhaimmasta päästä.
Joskus ihmetyttää mitä varten joku juttu onkaan kirjoitettu. Eikö ole muuta tekemistä ollut, muita jutunaiheita löytynyt? Koiran puremisjutut on yksi omituinen uutisryhmä. Onko jotenkin merkittävää kertoa että joku haubullterrieri tai vuhmahstiffi puri viatonta ohikulkijaa jalkaan tai käteen. Eikö tämän kaltaiset jutut lietso juuri koira- ja rotuvihaa? Pitäisikö samalla periaatteella uutisoida Mirrin vierailut hiekkalaatikolla ja Pollen jätökset maantiellä? Kaikkien tapausten takanahan on eläimen omistajan väärä toiminta. Nämä tulevat toki uutisiin kun hiekkalaatikko on jonkun merkkihenkilön tai Polle vierailee kakkimassa festarien teltta-alueella (lisäksi spekuloidaan voidaanko todistaa että asialla oli hevonen?).
Joskus tietysti on köyhä uutispäivä. Ei joka päivä tapahdu sensaatioita. Hyvä niin, sillä ne tuppaavat olemaan negatiivisviritteisiä. Estonia ei uppoa joka vuosi, tsunami ei surmaa tuhansia edes joka toinen vuosi, terroristit eivät jatkuvasti lennä päin pilvenpiirtäjiä, sotia... no niitä nyt soditaan koko ajan jossain päin.
Tänään oli köyhä uutispäivä. Minä luin koiran puremistapauksista ja kirjoitin blogiini.
Lupauksia ja muutoksia
Tammikuu on perinteisesti uuden elämän aloittamisen kulta-aikaa. Tipatonta tammikuuta vietellään monissa kodeissa, dieettejä ja tupakkalakkoja aloitellaan, elämänmuutoksia suunnitellaan... Helmikuussa ne voidaankin jo haudata ja unohtaa. Johan tuota monta viikkoa jo jauhtettiinkin nicotinelliä ja rouskutettiin salaattia. Pakko päästä burgerille ja vetäistä savut! Saunakaljaakin voi jo ottaa helmikuun puolella.
Ihmisen mieli on heikko. Harva on niin luunkova kääntämään kelkkaansa ja onnistumaan. Hatunnosto heille, jotka sen tekevät!
Minä en koskaan ole viettänyt tipatonta tammikuuta tai aloittanut tupakkalakkoa. En ikinä. En tosin koskaan ole ollut mikään älytön läträäjä enkä savun savua ole vetänyt henkeeni muuta kuin passiivisesti. Joka tammikuu kuitenkin parahdan vaa´alla ja lupaan vähentää herkkuja. Jossain vaiheessa kevättalvea asia pääsee kuitenkin lipsahtamaan mielestä. On synttäreitä ja niitä näitä kekkereitä. Kiertävänä kaupparatsuna tarjoilu pelaa kuin papeille konsanaan. Viimeistään kaamosaikaan mätän suklaata kaksin käsin ja jouluna ei voi hyvästä ruoasta kieltäytyä.
Mistä ihminen saa tahtoa tehdä päätöksiä ja pysyä vahvana? Pitääkö vaa´an viisarin heilahtaa sadan päälle? No jos ei ainakaan sataan kymmeneen päästäisi... Millon tulee katto vastaan? Onko pakko odottaa kunnes lääkäri antaa tuomion? Mistä motivaatio muutokseen?
Maailma on täynnä paineita olla tietynlainen, mutta tuleeko ne paineet todellakin ulkoapäin? Onko pakko jos ei halua? Onko pakko haluta? Moni asia on terveydelle haitallista. Teetpä niin tai näin, kuolet kuitenkin. Miksi miettiä sairauksia ja kuolemaa ja tehdä päätöksiä niitä ajatellen kun tärkeämpää olisi elää ja nauttia? Onko elämä elämää jos jarruttelee ja varoo kaikkea?
"Juokaa ja naikaa - vuosi aikaa." Näin oli lääkäri todennut kuuluisalle laulajalle elämänajan loppumisesta vakavan sairauden vuoksi. Terävä kaveri.
Vuoden alun skarppausjakso - kestipä se sitten vähän tai vähän enemmän aikaa - on kuitenkin ihan hyvä juttu. Jo se että uskaltaa kokeilla tipatonta elämää, tupakkalakkoa tai dieettiä on pieni mestaruus omassa elämässä. Mitä sitten jos se ei kannakaan läpi elämän, tuleehan taas vuoden päästä seuraava tammikuu!
Ehkä sitten seuraavalla kerralla...
Ihmisen mieli on heikko. Harva on niin luunkova kääntämään kelkkaansa ja onnistumaan. Hatunnosto heille, jotka sen tekevät!
Minä en koskaan ole viettänyt tipatonta tammikuuta tai aloittanut tupakkalakkoa. En ikinä. En tosin koskaan ole ollut mikään älytön läträäjä enkä savun savua ole vetänyt henkeeni muuta kuin passiivisesti. Joka tammikuu kuitenkin parahdan vaa´alla ja lupaan vähentää herkkuja. Jossain vaiheessa kevättalvea asia pääsee kuitenkin lipsahtamaan mielestä. On synttäreitä ja niitä näitä kekkereitä. Kiertävänä kaupparatsuna tarjoilu pelaa kuin papeille konsanaan. Viimeistään kaamosaikaan mätän suklaata kaksin käsin ja jouluna ei voi hyvästä ruoasta kieltäytyä.
Mistä ihminen saa tahtoa tehdä päätöksiä ja pysyä vahvana? Pitääkö vaa´an viisarin heilahtaa sadan päälle? No jos ei ainakaan sataan kymmeneen päästäisi... Millon tulee katto vastaan? Onko pakko odottaa kunnes lääkäri antaa tuomion? Mistä motivaatio muutokseen?
Maailma on täynnä paineita olla tietynlainen, mutta tuleeko ne paineet todellakin ulkoapäin? Onko pakko jos ei halua? Onko pakko haluta? Moni asia on terveydelle haitallista. Teetpä niin tai näin, kuolet kuitenkin. Miksi miettiä sairauksia ja kuolemaa ja tehdä päätöksiä niitä ajatellen kun tärkeämpää olisi elää ja nauttia? Onko elämä elämää jos jarruttelee ja varoo kaikkea?
"Juokaa ja naikaa - vuosi aikaa." Näin oli lääkäri todennut kuuluisalle laulajalle elämänajan loppumisesta vakavan sairauden vuoksi. Terävä kaveri.
Vuoden alun skarppausjakso - kestipä se sitten vähän tai vähän enemmän aikaa - on kuitenkin ihan hyvä juttu. Jo se että uskaltaa kokeilla tipatonta elämää, tupakkalakkoa tai dieettiä on pieni mestaruus omassa elämässä. Mitä sitten jos se ei kannakaan läpi elämän, tuleehan taas vuoden päästä seuraava tammikuu!
Ehkä sitten seuraavalla kerralla...
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Virastojen väsytystaktiikka
Kansaneläkelaitoksen työntekijöiden peruskoulutukseen kuuluu varmaan ilmaisutaidottomuuden kurssi. Myös kurssi "Kuinka puhun kertomatta mitään tärkeää" on yhteinen sekä Kelan työntekijöille että poliitikoille.
Viime aikoina (ja jo joskus aiemmin opiskelijaelämän aikana) olen havainnut että Kelalla ei halutakaan auttaa asiakasta, vaan päin vastoin vaikeuttaa asioiden etenemistä ja väsyttää asiakas loputtomiin hakemuksiin ja valituksiin.
Mielenkiintoisinta on saada Kelalta päätös joka perustuu aivan muihin argumentteihin kuin omassa hakemuksessa esitettyihin. Tai oikeastaan päätöstä ei yleensä perustella lainkaan. "Ette saa tätä tukea." Missä on koska-alkuinen sivulause?! Tai jopa väitetään että "hakija ei ole voinut esittää mitään perustelua hakemuksen muuttamiseksi", vaikka virastoon on lähetetty kyyneltensekainen pitkä selvitys. Lukiko sitä siellä kukaan???
Voisiko joskus joku virkailija opastaa hakijaa ja kertoa mitä ihmettä siellä virastossa halutaan meidän kertovan, jotta asia etenisi. Mikä on se taikasana, jolla hakemuksen saisi etenemään tavoitteeseensa. "Pyydämme Teitä toimittamaan lääkärin todistuksen hakemuksenne liitteeksi, koska mielestämme pelkästään hakijan oma lausunto ei ole riittävä." "Voisitteko ystävällisesti toimittaa meille kirkkoherranvirastosta todistuksen, josta käy ilmi että asuinkumppaninne on sukulaisenne." "Kansaneläkelaitos katsoo ettei voi maksaa teille hakemaanne etuutta, koska..."
Onko se niiiin vaikeaa?
Toinen seikka mikä on fakta Kelan toimintaa seuranneena: jos joskus tuntuu olo tosi köyhältä, niin haepa jotain etuutta Kelalta ja päätöksen mukaan tulonne on aika mehevät!!!
Kela, työkkäri ja verotoimisto on samaa virastoviidakkoa, jossa ei asiakkaalla ole mitään merkitystä. Halutaan että asiakkaita ei ole. Asioiden hoidosta tehdään tekemällä niin monimutkaista että heikoimmat väsyy. Jaksaisinko vielä taistella ja lähettää kuudennen kerran saman asian seuraavaan valitusasteeseen? Asian joka on pistetty alulle kaksi ja puoli vuotta sitten.
Paras ja toimivin keino jo joskus ollut uuden hakemuksen tekeminen. Aikoinaan asumistukiasioissa tuntui aina olevan jotain selvitettävää. Tehtiin avomiehen kanssa taktinen siirto ja vaihdettiin hakemus miehen nimiin. Käsittelijä vaihtui ja asiat rupesi sujumaan!
Poikkeus toki vahvistaa säännön. Yhden kerran olen Kelalta jopa saanut palvelua, kun eräs virkailija itse huomautti että minulla olisi opintotukeen oikeus eräältä jaksolta, vaikka itse en ollut sitä edes ajatellut! Kyseessä oli miesvirkailija. Lienee aika vähän aikaa ollut talossa - enkä tarkoita ennen, vaan jälkeen.
Kelalla lienee voimassa tulospalkkaus. Kelan työntekijät saavat provikkaa jokaisesta evätystä hakemuksesta. Päivän kiintiö on kolme hyväksyttyä tuhatta hakemusta kohden. Jos virkailija hyväksyy enemmän, se vähennetään palkasta tai lomista.
Väsyttää ja raivostuttaa tuo hakeminen ja virastoille selittäminen, mutta kiusallanikin jatkan rähisemistä. Uutta hakemusta ja valitusta pukkaan tulemaan taas!
Viime aikoina (ja jo joskus aiemmin opiskelijaelämän aikana) olen havainnut että Kelalla ei halutakaan auttaa asiakasta, vaan päin vastoin vaikeuttaa asioiden etenemistä ja väsyttää asiakas loputtomiin hakemuksiin ja valituksiin.
Mielenkiintoisinta on saada Kelalta päätös joka perustuu aivan muihin argumentteihin kuin omassa hakemuksessa esitettyihin. Tai oikeastaan päätöstä ei yleensä perustella lainkaan. "Ette saa tätä tukea." Missä on koska-alkuinen sivulause?! Tai jopa väitetään että "hakija ei ole voinut esittää mitään perustelua hakemuksen muuttamiseksi", vaikka virastoon on lähetetty kyyneltensekainen pitkä selvitys. Lukiko sitä siellä kukaan???
Voisiko joskus joku virkailija opastaa hakijaa ja kertoa mitä ihmettä siellä virastossa halutaan meidän kertovan, jotta asia etenisi. Mikä on se taikasana, jolla hakemuksen saisi etenemään tavoitteeseensa. "Pyydämme Teitä toimittamaan lääkärin todistuksen hakemuksenne liitteeksi, koska mielestämme pelkästään hakijan oma lausunto ei ole riittävä." "Voisitteko ystävällisesti toimittaa meille kirkkoherranvirastosta todistuksen, josta käy ilmi että asuinkumppaninne on sukulaisenne." "Kansaneläkelaitos katsoo ettei voi maksaa teille hakemaanne etuutta, koska..."
Onko se niiiin vaikeaa?
Toinen seikka mikä on fakta Kelan toimintaa seuranneena: jos joskus tuntuu olo tosi köyhältä, niin haepa jotain etuutta Kelalta ja päätöksen mukaan tulonne on aika mehevät!!!
Kela, työkkäri ja verotoimisto on samaa virastoviidakkoa, jossa ei asiakkaalla ole mitään merkitystä. Halutaan että asiakkaita ei ole. Asioiden hoidosta tehdään tekemällä niin monimutkaista että heikoimmat väsyy. Jaksaisinko vielä taistella ja lähettää kuudennen kerran saman asian seuraavaan valitusasteeseen? Asian joka on pistetty alulle kaksi ja puoli vuotta sitten.
Paras ja toimivin keino jo joskus ollut uuden hakemuksen tekeminen. Aikoinaan asumistukiasioissa tuntui aina olevan jotain selvitettävää. Tehtiin avomiehen kanssa taktinen siirto ja vaihdettiin hakemus miehen nimiin. Käsittelijä vaihtui ja asiat rupesi sujumaan!
Poikkeus toki vahvistaa säännön. Yhden kerran olen Kelalta jopa saanut palvelua, kun eräs virkailija itse huomautti että minulla olisi opintotukeen oikeus eräältä jaksolta, vaikka itse en ollut sitä edes ajatellut! Kyseessä oli miesvirkailija. Lienee aika vähän aikaa ollut talossa - enkä tarkoita ennen, vaan jälkeen.
Kelalla lienee voimassa tulospalkkaus. Kelan työntekijät saavat provikkaa jokaisesta evätystä hakemuksesta. Päivän kiintiö on kolme hyväksyttyä tuhatta hakemusta kohden. Jos virkailija hyväksyy enemmän, se vähennetään palkasta tai lomista.
Väsyttää ja raivostuttaa tuo hakeminen ja virastoille selittäminen, mutta kiusallanikin jatkan rähisemistä. Uutta hakemusta ja valitusta pukkaan tulemaan taas!
lauantai 3. tammikuuta 2009
Voi Sale!
Otsikko ei viittaa tammikuun alennusmyynteihin - pennitönnä niihin ei ole asiaa... Päivän polttavin on tietysti Sauli Niinistön salesuhde nykyiseen vaimoonsa. Puolivallaton kehdonryöstäjä vihkiytyi itseään lähes 30 vuotta nuoremman Jennin kanssa. Voihan vietävä!!!
Hienoahan se on jos sydän löytää sydämen, mutta. Onko eduskunnan puhemiehen paikassa jokin virus, joka saa keski-iän jo ylittäneet miehet hullaantumaan itseään selvästi nuorempaan naiseen? Muistattehan Paavon ja Päivin. Riitalle sentään passasi Topi, joten todistettavasti nainen on immuuni tälle virukselle.
Voi Sale, Sale minkä teit. Onko Suomen luotettavimmaksi poliitikoksi äänestetty puolivillainen ukkomies sittenkään luotettava? Salasihan hän sen suurimman - rakkautensa - peräti kahden vuoden ajan. Kellä onni on se onnen kätkeköön, tuumii Sauli ensimmäinen?
Juorutoimituksissa on nyt kuhinaa. Rahaa vilautellaan taantumasta huolimatta, jos vaikka hääkuvia ensi viikolla jo lehtiin saataisiin! Rouva runotytön taustaa pengotaan ja lapsuus"ystäviä" jututetaan. Tässäpä tärkeimmät parin kuukauden ajaksi. Kunnes taas kohahdetaan jostain muusta. Olihan tämä liitto tämän päivän uutisten ykkösaihe ihan valtakunnan tv-uutisissa!
Maikkarikin ehti jo gallupoimaan Sauli ensimmäisen suosion presindenttikisassa. Aktiivipolitiikasta poissaolo kannattaa. Vääräleuat vetoavat mediapeliin ja pitävät liittoa poliittisena kikkailuna. Spekulaatioita riittää.
Vedonlyöntitoimistoissa lienee jo vetokohteena liiton kesto. Keskustelupalstat pursuavat juupaseipäs-kannanotoista. Maanantaiaamuna työpaikoilla pohditaan vuoden alun kuuminta romanssia. Minäkin alennuin blogiini aiheesta kirjoittamaan.
Mutta onnea nyt vaan nuoripari - sitä tarvinnette. Vaikka sanotaan että rakkaus voittaa kaiken, niin kova on taisto nälkäistä (ja vedätettyä) mediaa vastaan edessä. Kaksi vuotta on pitkä aika pimittää mehevää romanssia. Voi Sale, mediaa ei vedetä nenästä ilman seuraamuksia. Luetaanpa niistä seuraavien viikkojen aikana seiskoista ja ohoista.
Hienoahan se on jos sydän löytää sydämen, mutta. Onko eduskunnan puhemiehen paikassa jokin virus, joka saa keski-iän jo ylittäneet miehet hullaantumaan itseään selvästi nuorempaan naiseen? Muistattehan Paavon ja Päivin. Riitalle sentään passasi Topi, joten todistettavasti nainen on immuuni tälle virukselle.
Voi Sale, Sale minkä teit. Onko Suomen luotettavimmaksi poliitikoksi äänestetty puolivillainen ukkomies sittenkään luotettava? Salasihan hän sen suurimman - rakkautensa - peräti kahden vuoden ajan. Kellä onni on se onnen kätkeköön, tuumii Sauli ensimmäinen?
Juorutoimituksissa on nyt kuhinaa. Rahaa vilautellaan taantumasta huolimatta, jos vaikka hääkuvia ensi viikolla jo lehtiin saataisiin! Rouva runotytön taustaa pengotaan ja lapsuus"ystäviä" jututetaan. Tässäpä tärkeimmät parin kuukauden ajaksi. Kunnes taas kohahdetaan jostain muusta. Olihan tämä liitto tämän päivän uutisten ykkösaihe ihan valtakunnan tv-uutisissa!
Maikkarikin ehti jo gallupoimaan Sauli ensimmäisen suosion presindenttikisassa. Aktiivipolitiikasta poissaolo kannattaa. Vääräleuat vetoavat mediapeliin ja pitävät liittoa poliittisena kikkailuna. Spekulaatioita riittää.
Vedonlyöntitoimistoissa lienee jo vetokohteena liiton kesto. Keskustelupalstat pursuavat juupaseipäs-kannanotoista. Maanantaiaamuna työpaikoilla pohditaan vuoden alun kuuminta romanssia. Minäkin alennuin blogiini aiheesta kirjoittamaan.
Mutta onnea nyt vaan nuoripari - sitä tarvinnette. Vaikka sanotaan että rakkaus voittaa kaiken, niin kova on taisto nälkäistä (ja vedätettyä) mediaa vastaan edessä. Kaksi vuotta on pitkä aika pimittää mehevää romanssia. Voi Sale, mediaa ei vedetä nenästä ilman seuraamuksia. Luetaanpa niistä seuraavien viikkojen aikana seiskoista ja ohoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)