Kun mikään ei riitä

Suomalaiselle mikään ei riitä.

Jos joku erehtyy näkemään kylmyyden keskellä kauneutta, iloitsee lumitöistä, hurraa juurisyntyneelle naapurimaan pikkuprinsessalle, peukuttaa ravintolan aukioloaikojen rajoituksen puolesta tai vaikkapa hymyilee ventovieraalle parkkipaikalla, on hän vähintäänkin tärähtänyt. Kylmyyttä ja lumitöitä kuuluu talvella vihata, ruotsalaisista ei saa välittää, viinaa pitää saada yömyöhäänkin ja hymyily ventovieraalle on lähes aina pilkkaavaa tai muuten hyvin epäilyttävää.

Valittaminen on oma lukunsa. Aina pitää löytyä vielä pahempi asia, jos joku erehtyy purkamaan omaa mieltään. Jos valittaa että ei jaksa teinin kiukuttelua, joku muistuttaa kuitenkin 10-vuotiaan tytön hengen vieneestä lasketteluonnettomuudesta. Joku kiroaa katkennutta rakennekynttään, jolloin toinen ryöpäyttää oman tautihistoriansa tiskiin. Yhdeltä meni hermot aura-auton kotiliittymään tuoman lumivallin takia kun ei ehtinyt töihin ajoissa, jolloin työttömänä kotona makaava muistuttaa tietysti onnellisuudesta että on työpaikka mihin mennä. Aina on joku jolla on asiat huonommin ja valitus täytyy aina mitätöidä.

Entä sitten kun joku onnistuu? No siinähän kävi tietysti tuuri. Puolivahingossa onnistui, ei tule toistumaan. Kyllähän sen on hyvä kun on taustalla sitä ja tätä, ei meillä muilla...

Epäonnen hetkelläkin suomalaiselle ei riitä toisen tappio, pitää hieroa lisää lunta naamaan. Mäkimies Anssi Koivuranta kritisoi tänään lehdessä mollaajia. Aivan oikein, Anssi! Miksi matalalennossa olevaa pitää painaa alaspäin, tuleeko siitä jotenkin itselle parempi olo? Miksi siitä toisen epäonnesta nautitaan enemmän kuin siitä auttamisen ja tukemisen upeasta tunteesta? Jos minä voisin jotenkin auttaa mäkimiehiä, olisin siitä todella paljon iloisempi kuin tästä myötähäpeän tunteesta kaikkia mollaajia ja arvostelijoita kohtaan. Hyvistä teoista tulee paljon parempi mieli itsellekin!

Itseruoskinta on sitten vielä yksi riittämättömyyden risti, johon mäkimiehetkin siinä missä me muutkin tavalliset tallaajat aivan liian usein syyllistymme. Ei riitä paikka toisella kierroksella, pitää olla vähintään kuuden parhaan joukossa. Ei riitä että on perusterve, täytyy olla laiha ja kaunis. Ei riitä että on kuuden parhaan joukossa, pitää olla palkintopallilla. Ei riitä että oon laiha ja kaunis, täytyy olla suosittu. Ei riitä että on palkintopallilla, pitää olla sillä korkeimmalla. Ei riitä että on suosittu, täytyy olla kuuluisa. Ei riitä että on maailmanmestari, täytyy olla olympiavoittaja. Ei riitä että on kuuluisa, täytyy olla rikas. Ei riitä, ei riitä! Jollakin muulla on jotain parempaa kuin minulla.


Otetaan vastaan ne positiiviset ajatukset ja näkemykset, vaikka itse näkisi vain sen kylmyyden, ylimääräisen työn, monarkisen kateuden ja turhuuden, pilkan hymyn takana. Annetaan arvo valittajalle, vaikka taatusti löytyy pahempaakin. Sillä hetkellä, sille henkilölle, tuo asia nousi pintaan ja se täytyi purkaa. Riemuitaan onnistumisesta ja ammennetaan siitä itsellekin virtaa. Taputetaan epäonnista olalle, sanotaan rohkaisevia sanoja, nostetaan surullisen leukaa. Hyväksytään omat rajamme, mutta ollaan valmiita tekemään jotain niille asioille, joista emme itsessämme tykkää. Tavoitellaan tähtiä pala kerrallaan. Uskotaan itseemme.

Joskus ihan tavallinenkin voisi riittää. Nyt riittää!

Kiitos-päivä

Vain kissa elää kiitoksella, sanotaan. Silti meissä kaikissa on varmasti sen verran kissaa, että kiitos antaa lisävuosia mielen lämmityksen ohessa. Miksi se on sitten joskus niin vaikeaa sanoa kiitos?

Suomalainenhan purnaa, jos jossain on vika, tai vaikkei olisikaan. Asiakas on aina oikeassa, vaikka olisi väärässä, sanoi kerran eräs hankala asiakas narinansa lomassa. Valituksia kuulee kyllä, jos jokin ei toimi tai mene oman mielen mukaan, mutta missä on kiitos hyvin tehdystä työstä, mukavasta kommentista, avusta, olemassaolosta...

Yleensä kiitos kuuluu hiljaisuudesta. Asiat on hyvin, jos ei kuulu mitään. Tai ainakin pitää olla todella isosta asiasta kyse, jos ja kun kiitetään. Miksei voisi kiittää pienestäkin asiasta? Eihän kiitos kulu.

Amerikkalaiset viettävät joulun alla kiitospäivää alunperin intiaaniperinteestä lähteneenä traditiona kiittäen periamerikkalaiseen tapaan Jumalaa ja kokoontuen perheen kanssa syömään kalkkunaa. Tuo hapatus lienee suomalaiseen makuun vähän paksua. Maassa, jossa koulujen joulujuhlista kielletään jouluevankeliumin esitys ettei toisuskoisia ja uskonnottomia vain loukattaisi, tuskin saadaan uutta kirkollista ja jumalallista juhlaa enää luotua.

Me suomalaiset voisimmekin viettää henkilökohtaista Kiitos-päivää itselle sopivana ajankohtana. Viettäisimme päivän pelkästään kiittäen asioista, emmekä sanoisi yhtään negatiivista palautetta.

Kiitos läheiset kun olette olemassa. Kiitos lapseni hymystäsi. Kiitos soitosta ja avunpyynnöstä ystäväni, kiitos luottamuksesta. Kiitos yhteistyöstä kollegani. Kiitos tuestasi rakkaimpani. Kiitos avusta terveydenhuollon ammattilainen. Kiitos hymystäsi ventovieras ihminen kaupassa. Kiitos, kiitos, kiitos...

Tervetuloa Tuomas!

Nyt on se oikea aika löysätä kiristävää pipoa, hiljentyä miettimään maailman menoa, pysähtyä pohtimaan elämän ihmeellisyyksiä. Tuomas on tullut. Tänään alkaa joulun aika. Tästä se lähtee!

Ne mahtavat ihmiset jotka osaavat ennakoinnin ja ajankäytön todella hyvin, ovatkin jo tehneet varmasti lähes kaiken valmiiksi joulua varten. Muutama pikkujuttu vielä on vain tekemättä, mutta nekin on jo hyvin suunniteltu ja pohjustettu.

Veikkaan että suurin osa ihmisistä kuuluu kuitenkin siihen ihmistyyppiin, jolla suurin osa asioista, joita joulua varten haluaisi tehdä, on tekemättä. Viimetinka-ihmisiä näkee liikkeellä otsa pienessä kurtussa todella paljon.

Olitpa kumpaa ihmistyyppiä tahansa, tai siltä väliltä, nyt on hiljentämisen ja pysähtymisen aika. Otapa tänään ihan tietoinen tauko kaikesta tohinasta. Pysähdy kaupassa tarkkailemaan muita ihmisiä, katsele ikkunasta lasten leikkiä, tuijota kynttilän liekkiä, kuuntele kahvinkeittimen rupellusta... Katso pintaa syvemmälle. Ihan pieni taukokin riittää antamaan voimaa jatkaa tohinaa, eikä stressi aiheuta pääkopassasi kaaosta. Stressikaaos päässä aiheuttaa vain unohtelua ja kiukkua.

Nyt on myös aika pienten hyvien tekojen. Tontut tarkkailevat lapsia ympäri vuoden ja etenkin marras-joulukuussa, mutta aikuisia ne ehtivät tarkkailemaan kunnolla vasta nämä viimeiset päivät ennen joulua! Ilahduta ystävää yllätyksellä, käy lakaisemassa naapurinkin portaat, auta vanhusta liukkaalla tiellä, lahjoita vanhat tavarasi hyväntekeväisyyteen, soita sille kaverille, joka ei ole enää pitänyt sinuun yhteyttä, kuuntele.

Päästä Tuomas kotiisi tuomaan se Hyvä Joulu, mitä toivotetaan korteissa ja nauti joulun tunnelmasta jo nyt. Kohta se on jo ohi.

Joulun paras lahja

Jouluaattoon on enää reilu viikko ja kaupoissa käy kuhina. Lelukaupat myyvät jo eioota suosikkilelujen kohdalla, kassat kilisee ja tavaraa kääritään hienoihin papereihin kovaa vauhtia. Ihmiset rynnivät, tönivät, ärisevät ja jopa riitelevät markettien tavarahyllyjen välissä. Järjettömän stressin määrän voi ihan konkreettisesti havaita!

Joulun valmistus on menossa: pipareita on paistettu, piparkakkutalo koristeltu, torttuja paistettu, kakkuja ja pullaa leivottu, leipää ja sinappia tehty... Vielä pitäisi kinkku ostaa, laatikot tehdä, rosolli, silli, lipeäkala ja pateet pitäsi varmaan myös tehdä. Mitähän sitä sitten jälkiruoaksi laittaisi?

Sauna on pesty, kaappeja järjestelty ja siivoiltu, joulukuuselle tila sisustukseen raivattu, jouluvalot asennettu. Missähän ne joulukoristeet ovatkaan ja onko ne vielä kunnossa? Jos vielä jotain pientä ostaisi. Ainiin ja ne joulukortit!!!

Töissä on vielä viimeiset kiireet ennen joululomia. Kaikki pitää saada järjestykseen ja hoidetuksi ennen lomaa. Työpöytäkin pitäisi siivota, että on sitten mukava palata lomalta taas töihin. Pikkujoulut on sentään jo pidetty, mutta puurojuhlaan pitäisi miettiä uutta asua.

Minulle joulu on joka vuosi tullut tasan samaan aikaan kuin muinakin vuosina, laittoipa sitä tai ei. Siksi olen luottavaisin mielin, ilman stressiä. Joulun ei pitäisi olla suorittamista, kilpavarustelua, rahantuhlausta, ahdistusta, kiirettä ja stressiä. Sen tulisi olla tunnelmaa, yhdessäoloa, rakkautta ja armeliaisuutta.

Kaikki lähtee ihmisen sisältä. "Joulumaa kun jokaiselta löytyy sydämestä!" sanotaan laulussakin. Pitää jarruttaa, pysähtyä. Kuunnella sisintään. Miettiä mikä oikeasti onkaan tärkeää. Onko tärkeää että kaikki on itsetehtyä vai voisiko jotain hankkia valmiina? Onko joulupöydässä pakko olla kaikkea sorttia, varsinkin kun niistä eivät kaikki edes pidä? Onko pakko ostaa lahjoja? Etenkin sellaisia joita ei oikeasti edes tarvita?

Anna tänä jouluna läheisillesi se kaikkien aikojen paras lahja - aikaa! Anna aikaa myös itsellesi. Käy kylässä, tee yhdessä, kuuntele, hymyile, levähdä. Jätä se kapselikeitin kaupan hyllylle ja varaa teatteri-ilta vanhempiesi kanssa. Unohda Carsit, PetShopit, Zhu Zhut, Barbit, Gormitit, Legot ynnä muut, varaa hotelliviikonloppu toiselle puolelle Suomea koko perheelle. Älä käy nostamassa rahaa automaatilta kirjekuoreen laitettavaksi, vaan lähde isojen kummilasten kanssa lätkämatsiin, elokuviin tai konserttiin. Tee siivous- ja lastenhoitoapulahjakortteja ystävillesi ja sisaruksillesi.

Lakkaa olemasta täydellinen jouluemäntä, muutkin uskaltavat rentoutua! Suorituspaineet tulevat juuri sinulta, joka teet kaiken itse ja osaat loihtia täydellisen joulun. Todennäköisesti juuri sinä et ole itse ehtinyt nauttia lainkaan joulusta ja itket joulun jälkeen väsymystäsi hiljaa yöllä kello kolmen ja viiden välillä kun et saa unta.

Ensi vuonnakin tulee joulu, sitten voi tehdä jotain sellaista mitä tänä vuonna ei jaksanut tai ehtinyt - tai sitten seuraavana...

Unohdus ja erehdys

Hiphei, täällä jälleen! Pitkän tauon syylliseksi ilmoittaudun yhdessä huonon muistini ja laiskuuden kanssa. Nyt on kuitenkin taas tunnukset käytössä ja toivottavasti myös paremmassa tallessa.

Muisti on mielenkiintoinen härrävärkki. Joskus sitä ihan ihmettelee mitä kaikkea sitä muistaakin, mutta yleensä jotain tosi olennaista pääsee unohtumaan. Minähän muistan vanhoja lankapuhelinnumeroitakin, mutta joskus unohtuu esimerkiksi sellainen olennainen seikka kuin syödä. Saapa sitä sitten ihmetellä miten on niin heikko ja sekava olo! Sillä lankapuhelinnumerotiedolla kun ei enää juurikaan apua saa.

Nykyään olen unohdellut paljon asioita. Eilenkin olin tulossa kokouksesta kotiin ja soitin matkalta että kävisinkö kaupassa tullessa ja mitä pitäisi tuodakaan. No ajatus karkasi jossain moottoritien rampissa kaiketi eri suutaan kun tajusin kotipihassa että "Ai niin, sinne kauppaanhan mun piti mennä!"

Saman päivän aikana olin aiemmin jo ajanut itse ohi siitä rampista mistä piti poistua moottoritieltä (ehkä tutuillekin reiteille pitäsi laittaa navigaattorintäti muistuttamaan että "poistu tästä liittymästä"). Joskus jopa unohdan asiani puhelimessa odotellessa "palvelemme teitä hetken kuluttua" nauhotteita.

Onneksi tiedän kyllä mistä tämä unohtelu johtuu, joten enää se ei aiheuta järkytystä. Kipu kun valtaa yläkerran asunnosta itselleen huoneen ja levittää tavaroitaan pitkin ja poikin huoneistoa, niin eipä jää juurikaan muille kavereille sijaa.

"Kaikkihan me uhohdellaan asioita", kaikki sanovat ja unohtavat samalla että ei se juurikaan lohduta, jos on kammottavasti kipua, kiukkua ja huolikuormaa muutenkin. Ja juuri niistä syistähän se unohtelu johtuukin - kuormaa on liikaa! Ainoa millä tästä suht selväjärkisenä selviää on huumori ja itseironia.

Niin ja aina vois olla asiat huonomminkin.

Menestyneet menehtyneet

Lähiaikoina on saanut lukea lehdistä monien menestyneiden ihmisten poismenosta. Toki näitä uutisia taitaa tulla tasaisesti joka vuosi, mutta ehkä omasta henkilökohtaisesta menetyksestä johtuen nämä nyt sitten tuppaa sattumaan silmään.

Oma rakas pappani siirtyi ajasta iäisyyteen päivää ennen kuin saatiin kuulla laulaja Kari Tapion poismenosta. Juuri silloin tuo tutun, mutta henkilökohtaisesti minulle tuntemattoman ihmisen kuolema tuntui ainoastaan ärsyttävältä. Olinhan menettänyt itse juuri läheisen ihmisen, joka on ollut läsnä monissa elämäni pienissä ja suurissa hetkissä, koko elämäni ajan. Isovanhemmista viimeinen on poissa.

Papan poismeno tuli yllättäen, vaikka kyseessä oli jo iäkäs mies. Välillä tuntuu yhä epätodelliselta, etten enää voi mennä hänen luo päiväkahville tai voi pyytää häneltä pieniä palveluksia.

Kuolinuutiskynnyksen mediassa voi ylittää, jos on ollut itse menestynyt, mutta joskus riittää, että on menestyneen läheinen. Poismeno saa aina kuitenkin jakamaan myötätuntoa jäljelle jääneille, sureville.

Menestyneen ihmisen kuolema laittaa muistelemaan myös tuota menestyneen uraa. Ura on voinut olla pitkä ja kivinen, lyhyt ja suosiollinen tai ansioitunut ja unohdettu. Kaikesta huolimatta kuollut nostetaan lähes poikkeuksetta jalustalle. Kohtuullisestikin menestyneestä tulee todellinen sankari.

Miksi emme osaa arvostaa riittävästi ihmisen elämää ja uraa hänen eläessään? Miksi suurimmasta osasta hienoja ihmisiä tulee legendoja ja arvostettuja vasta heidän kuoltuaan? Miksi toisen ihmisen arvon ymmärtää kunnolla vasta kun sen on menettänyt?

Totuus on se, ettei mitään hyvää ole ilman pahaa. Hyvän tekee hyväksi vain pahan olemassaolo. Pitää siis menettää jotain tärkeää, että osaa arvostaa kaikkea sitä mitä on. Pitää osata luopua, että voi saada jotain suurempaa. Kaiken surun ja järkytyksen keskellä sitä voi tosin olla vaikea ymmärtää.

Osanotto kaikille viimeaikoina läheisen menettäneille, mutta myös onnittelut. Jotain ihanaa ja suunnattoman iloista tulee tapahtumaan väistämättä ja te myös tulette huomaamaan sen.

Uudistuksia blogissa!

Hiphei! Uusi vuosi, samat kujeet? Ei nyt ihan. Ihan uuden vuoden kunniaksi vaihdoin vähän tyyliä. Dramaattisempaa mustaa ja ihanaa fuksiaa. Uusi blogi-ilme on "julkaistu".

Ja kun vuoden vaihteessa ruukataan niitä lupauksia tehdä, niinpä minäkin sorrun lupaamaan... Lupaan päivittää tätä blogia ahkerammin, jotta saisitte tätä uutta ilmettäkin ihailla useammin. Ja päivitän blogia sisällöllisesti, enkä vain ulkoisesti.

Stay tune!