Ei tullut suomalaisesta olympiakultamitalistia Kanadan karkeloissa. Tusinan mitalitavoite typistyi kouralliseksi himmeämpiä mitaleja, ellei lasketa jokaista joukkuemitalia. Kotimaahan tulleiden mitalien määrä on siis ihan kiva, mutta ei soinut Maamme eikä Porilaisten marssi.
Kohokohtia toki oli. Näistä kisoista muistetaan kyllä Jannen perinteinen nelossija ja loukkaantuminen, naisten hiihtojoukkueen kissatappelut, Tarja Halosen ylävitoset lätkäkatsomossa ja miesleijonien tuhovartti USA-ottelussa. Mieliin painuvat myös tuliset suudelmat, itkuiset ilmeet, epätoivoiset selitykset ja jatkuvat spekulaatiot. Tulevaisuuteen oman leimansa jättävät myös ne lukuisat urheiljat, jotka laittoivat pisteen arvokisauralleen Vancouverissa.
Pientä lohtua otsikoidaan nyt sillä että olympiakultamitalistista voi tulla suomalainen. Toivotetaan toki tervetulleeksi aussiminiä, jos hän niin tahtoo! Tulevaisuuden mitalitavoitteet silmäkulmassa tulisikin tehdä tehokkaampaa naimakauppaa ulkomaan menestyjien suhteen.
Urheilu on parhaimmillaan riemua ja makeaa menestystä, mutta kääntöpuolella on katkera kalkki, kyyneleet ja pettymykset. Ilman häviäjiä ei toki ole voittajaakaan! Ehkä tämän tärkeän roolin voisi kuitenkin antaa jo jollekin toiselle maalle.
Tärkein ei kuitenkaan saa unohtua: Ruotsi oli Suomea huonompi lätkässä!
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Äly hoi!
Nyt on ihmisen älykkyydestä - tai tyhmyydestä - saatu monta tutkimusta. Päivän lööppilehdet otsikoivat niin pakkasen kuin tupakoinnin tyhmentävän samalla kun kaikkien tietovisojen äiti Trivial Pursuit osoittaa naisten olevan fiksumpia kuin miehet. Hohhoijaa! Älytöntä homma!
Nämähän ovat vanhoja faktoja. Ei tarvi olla edes järjen jättiläinen että tajuaa että kone kuin kone hyytyy pakkasessa. Tupakoinnin haitallisuudesta ei liene kellään epäselvää. Ja me naiset tiedetään paikkamme maailmankaikkeuden johtajina ilman visailupelejäkin!
Mutta mitä se äly sitten on? On älykkyyttä, viisautta, tietävyyttä, nokkeluutta, tilannetajua ja niin edelleen. Mikä tekee ihmisestä älykkään? Ja mihin sitä tarvitaan? Minkälainen annos tyhmyyttä tekee ihmisestä epäkelvon? Epäkelvon mihin?
Onko joku mensan testi ainoa älykkyyden mittari vai voisiko älykkyys ollakin jotain eimitattavaa? Onko älykkyys vain positiivinen asia ja tyhmyys negatiivinen?
Tiedän ihanan ihmisen joka ei oikeastaan osaa kirjoittaa tai lukea kunnolla, mutta haalarihommia hän paiskii ahkerasti ja on muutenkin sisältään hieno ihminen. Onko hän huonompi kuin toinen tuttavani, joka on maisteri ja hyväpalkkaisessa sisäsiistissä työssä? Minulle molemmat ovat yhtä tärkeitä ihmisiä, riippumatta heidän koulutuksesta, palkasta, työtehtävistä tai älykkyydestä.
Omat älypullat ovat hyvin uunissa kun olen syntynyt naiseksi, en tupakoi ja viihdyn lämpimissä sisätiloissa. Mutta typeryyksissäni kirjoittelen älyttömyyksiä blogiini...
Älyttömän hyvää loppuviikkoa ja mitalinhohtoisia ajatuksia!!!
Nämähän ovat vanhoja faktoja. Ei tarvi olla edes järjen jättiläinen että tajuaa että kone kuin kone hyytyy pakkasessa. Tupakoinnin haitallisuudesta ei liene kellään epäselvää. Ja me naiset tiedetään paikkamme maailmankaikkeuden johtajina ilman visailupelejäkin!
Mutta mitä se äly sitten on? On älykkyyttä, viisautta, tietävyyttä, nokkeluutta, tilannetajua ja niin edelleen. Mikä tekee ihmisestä älykkään? Ja mihin sitä tarvitaan? Minkälainen annos tyhmyyttä tekee ihmisestä epäkelvon? Epäkelvon mihin?
Onko joku mensan testi ainoa älykkyyden mittari vai voisiko älykkyys ollakin jotain eimitattavaa? Onko älykkyys vain positiivinen asia ja tyhmyys negatiivinen?
Tiedän ihanan ihmisen joka ei oikeastaan osaa kirjoittaa tai lukea kunnolla, mutta haalarihommia hän paiskii ahkerasti ja on muutenkin sisältään hieno ihminen. Onko hän huonompi kuin toinen tuttavani, joka on maisteri ja hyväpalkkaisessa sisäsiistissä työssä? Minulle molemmat ovat yhtä tärkeitä ihmisiä, riippumatta heidän koulutuksesta, palkasta, työtehtävistä tai älykkyydestä.
Omat älypullat ovat hyvin uunissa kun olen syntynyt naiseksi, en tupakoi ja viihdyn lämpimissä sisätiloissa. Mutta typeryyksissäni kirjoittelen älyttömyyksiä blogiini...
Älyttömän hyvää loppuviikkoa ja mitalinhohtoisia ajatuksia!!!
tiistai 16. helmikuuta 2010
Roskasta asiaa
Jo vuosien ajan on yritetty valaista kaduntallaajia roskien paikasta. Joka vuosi parjataan koiranomistajia lemmikkiensä jätöksistä. Kierrätyspisteisiin jätetään alituiseen sinne kuulumatonta tavaraa. Mikä meitä ihmisiä riivaa roskien kanssa?
Jonkun kerran tienvarsien roskia keränneenä tiedän minkä aikaa tietty karkki kestää kioskilta lähtiessä. Tiedän myös minkä merkkistä tupakkaa tietyillä alueilla poltetaan. Olen myös huomannut että purkan pureskelu yleensä päättyy bussipysäkillä. Koskaan en ole ymmärtänyt miten luontoon päätyy näiden "tavallisten" roskien lisäksi vaippoja, terveyssiteitä, auton renkaita, rikkinäisiä ämpäreitä, kattolamppuja, kukkapurkkeja jne jne.
Monella kulkijalla näyttää olevan ihan huomaamaton tapa pudottaa tarpeeton käsistään juuri siihen mihin se sattuu putoamaan. Ihan muutaman ihmisen olen havainnut sujauttavan roskan taskuunsa. Toki moni asia ajan kanssa luontoon maatuu, mutta en silti ymmärrä miten on niin vaikeaa roskan laittaminen sinne minne se kuuluu - roskiin!
Kaatopaikat pullistelevat roskia, joten roskiinkaan ei enää saa laittaa ihan mitä sattuu. Kotitalouksissa tuleekin tietää ja osata lajittelun jalo taito, mutta alkeellinen jätepolitiikkamme järjestää kotona lajitellun jätteen samaan osoitteeseen kaatopaikalle. Tämä alkaa olla kestämätöntä ja vihdoinkin joku on huomaamassa sen.
Tulevaisuuden omakotitaloissa on perustilojen, keittiön, olohuoneen, makuuhuoneiden, pesutilojen ja kodinhoitohuoneen, lisäksi jätteenlajitteluhuone. Jokaiselle roskalle on oma paikkansa, mutta ei enää samassa pussissa ja samalla kaatopaikalla. Roskia kuskataan kohta yhtä tiheään kuin aktiiviperheen lapsia harrastuksiin. Jokaiselle roskalle on oma osoitteensa jossain. Peruskouluihin tarvitaan kurssit lajittelusta ja kierrätyksestä. Miten muuten me osataan pelata tätä järjettömän yksinkertaista ja samalla niin monimutkaista roskapeliä?
Niin kauan kuin jätteiden lajittelu säilyy kuluttajalle liian vaikeana, tämä lajittelun ja kierrättämisen loistoidea välkkyy himmeänä. Roskabisnes olisi täynnä mahdollisuuksia niin työllistämisen apurina kuin järjenkäytön jättiläisenä. Lajittelusta tulee tehdä helppoa ja vaivatonta niin että perähikiän penttikin osaa homman. Tavaroissa on merkinnät elinkaaren päättymisen jälkeisestä sijoituspaikasta, kierrätyspisteitä on useita tai lajitellut jätteetkin haetaan kotiovelta, kierrätyspisteistä huolehditaan, lajiteltu ja kierrätetty jäte loppusijoitetaan tai jatkojalostetaan huolella ja tietoa jaetaan helposti ja ymmärrettävästi kaikille kansalaisille.
Ja sitten onkin jo vuosi 3169 ja lehmät lentää?
Jonkun kerran tienvarsien roskia keränneenä tiedän minkä aikaa tietty karkki kestää kioskilta lähtiessä. Tiedän myös minkä merkkistä tupakkaa tietyillä alueilla poltetaan. Olen myös huomannut että purkan pureskelu yleensä päättyy bussipysäkillä. Koskaan en ole ymmärtänyt miten luontoon päätyy näiden "tavallisten" roskien lisäksi vaippoja, terveyssiteitä, auton renkaita, rikkinäisiä ämpäreitä, kattolamppuja, kukkapurkkeja jne jne.
Monella kulkijalla näyttää olevan ihan huomaamaton tapa pudottaa tarpeeton käsistään juuri siihen mihin se sattuu putoamaan. Ihan muutaman ihmisen olen havainnut sujauttavan roskan taskuunsa. Toki moni asia ajan kanssa luontoon maatuu, mutta en silti ymmärrä miten on niin vaikeaa roskan laittaminen sinne minne se kuuluu - roskiin!
Kaatopaikat pullistelevat roskia, joten roskiinkaan ei enää saa laittaa ihan mitä sattuu. Kotitalouksissa tuleekin tietää ja osata lajittelun jalo taito, mutta alkeellinen jätepolitiikkamme järjestää kotona lajitellun jätteen samaan osoitteeseen kaatopaikalle. Tämä alkaa olla kestämätöntä ja vihdoinkin joku on huomaamassa sen.
Tulevaisuuden omakotitaloissa on perustilojen, keittiön, olohuoneen, makuuhuoneiden, pesutilojen ja kodinhoitohuoneen, lisäksi jätteenlajitteluhuone. Jokaiselle roskalle on oma paikkansa, mutta ei enää samassa pussissa ja samalla kaatopaikalla. Roskia kuskataan kohta yhtä tiheään kuin aktiiviperheen lapsia harrastuksiin. Jokaiselle roskalle on oma osoitteensa jossain. Peruskouluihin tarvitaan kurssit lajittelusta ja kierrätyksestä. Miten muuten me osataan pelata tätä järjettömän yksinkertaista ja samalla niin monimutkaista roskapeliä?
Niin kauan kuin jätteiden lajittelu säilyy kuluttajalle liian vaikeana, tämä lajittelun ja kierrättämisen loistoidea välkkyy himmeänä. Roskabisnes olisi täynnä mahdollisuuksia niin työllistämisen apurina kuin järjenkäytön jättiläisenä. Lajittelusta tulee tehdä helppoa ja vaivatonta niin että perähikiän penttikin osaa homman. Tavaroissa on merkinnät elinkaaren päättymisen jälkeisestä sijoituspaikasta, kierrätyspisteitä on useita tai lajitellut jätteetkin haetaan kotiovelta, kierrätyspisteistä huolehditaan, lajiteltu ja kierrätetty jäte loppusijoitetaan tai jatkojalostetaan huolella ja tietoa jaetaan helposti ja ymmärrettävästi kaikille kansalaisille.
Ja sitten onkin jo vuosi 3169 ja lehmät lentää?
Alamäessä
Laskiaisen kunniaksi täytyy jokaisen kiivetä edes pienen mäen päälle ja liukua alas "pitkiä pellavia" mielessä. Laskeminen ja alamäki mielletään kyllä yleensä negatiivisiksi asioiksi, mutta mäenlaskusta saa riemua rintaansa!
Muistan lapsuudesta Kempeleen Sarkkirannan rinteet ja kodin lähellä tyhjällä tontilla olleen vuoren. Tosin katselin näitä lapsen korkeudelta, joten ehkä lievää liioittelua nuo "rinteet" ja "vuoret". Näillä laskupaikoilla laskettiin niin vahakangasliinalla kuin pulkalla ja liukurillakin. Sieltä se riemu ja punaiset posket hankittiin. Kotiin kun tultiin äiti oli laittanut kuumaa kaakaota ja takassa oli tuli.
Nyt oman lapsen kanssa saa palata tuohon tunteeseen ja toivoa että hän isompana sitten muistelee yhtä lämpöisesti näitä kokemuksia. Miten alamäestä saakaan niin ylävireisiä tunteita?!
Viikonvaihteessa alkaneet talviolympialaiset ovat puolestaan olleet sitä mollivoittoisempaa alamäkeä. Jos draagisella laskuonnettomuudella alkaneet kisat eivät pian tarjoa suomalaisittain ilon aiheita, koko vuosi on pilalla. Comebackin tehneet suomalaiskisailijat eivät ole aiheuttaneet juurikaan riemunkiljahduksia ja kokemattomampi osasto ryynää hangessa kokemuksia hankkien. Mutta vielä on kisoja jäljellä, vielä tulee uusia lajeja!
Jokaista alamäkeä seuraa ylämäki ja kuten olen monesti sanonut: pohjalta ei ole kuin yksi suunta!
Nyt vain kiipeämään mäen huipulle ja nauttimaan laskiaisen myönteisestä alamäestä!! Ja sitten kuumaa kaakaota ja laskiaispullia!!!! NAM!
Muistan lapsuudesta Kempeleen Sarkkirannan rinteet ja kodin lähellä tyhjällä tontilla olleen vuoren. Tosin katselin näitä lapsen korkeudelta, joten ehkä lievää liioittelua nuo "rinteet" ja "vuoret". Näillä laskupaikoilla laskettiin niin vahakangasliinalla kuin pulkalla ja liukurillakin. Sieltä se riemu ja punaiset posket hankittiin. Kotiin kun tultiin äiti oli laittanut kuumaa kaakaota ja takassa oli tuli.
Nyt oman lapsen kanssa saa palata tuohon tunteeseen ja toivoa että hän isompana sitten muistelee yhtä lämpöisesti näitä kokemuksia. Miten alamäestä saakaan niin ylävireisiä tunteita?!
Viikonvaihteessa alkaneet talviolympialaiset ovat puolestaan olleet sitä mollivoittoisempaa alamäkeä. Jos draagisella laskuonnettomuudella alkaneet kisat eivät pian tarjoa suomalaisittain ilon aiheita, koko vuosi on pilalla. Comebackin tehneet suomalaiskisailijat eivät ole aiheuttaneet juurikaan riemunkiljahduksia ja kokemattomampi osasto ryynää hangessa kokemuksia hankkien. Mutta vielä on kisoja jäljellä, vielä tulee uusia lajeja!
Jokaista alamäkeä seuraa ylämäki ja kuten olen monesti sanonut: pohjalta ei ole kuin yksi suunta!
Nyt vain kiipeämään mäen huipulle ja nauttimaan laskiaisen myönteisestä alamäestä!! Ja sitten kuumaa kaakaota ja laskiaispullia!!!! NAM!
tiistai 9. helmikuuta 2010
Säätäkin tärkeämpää
Aika ajoin kysellään mikä on elämässä tärkeintä. Hienoja vastauksia ovat elämä itse, perhe ja ystävät. Kivalta kuulostaa myös arvonanto terveydelle, kodille ja jopa työlle. Mutta mikä on se mistä me oikeasti vaahdotaan päivästä toiseen, jonka ympärillä pyörii koko elämä??
"Mitä ruokaa?", kysytään joka päivä. Ruoanlaittaja miettii sitä hiljaa mielessään, jo päivää paria ennen. Ruokapöytään kiiruhtava lapsi pamauttaa sen suoraan: "yök, en syö". Teini julistaa olevansa kasvissyöjä, täysin vegaani, karppaaja tai jopa jollain erikoisen nimisellä dieetillä. Äidit tuskailevat terveellisen ja ravitsevan ruoan sekä einessapuskan välimaastossa samalla kun ahdistuvat ulkonäköpaineiden puristuksessa. Miehetkin nykyään miettivät ruokaa ja jotkut uskaliaat tekevät sitä jopa itse.
Tutkijat löytävät ruoasta kaikkea epäterveellistä. Milloin todetaan minkäkin lisäaineen vaarallisuus. Toisella uutisella kerrotaan vaarallisista ainepitoisuuksista. On vaarallista natriumglutamaattia, asetaldehydiä, E-sitäjasitä. Sokeri, hiilihydraatit, rasva ja proteiinit saavat nekin omat ryhmittymänsä taakseen puolesta tai vastaan.
Elämä pyörii ruoan ympärillä. Siitä puhutaan ja sitä pohditaan jatkuvasti. Ruoka on noussut keskusteluissa jopa sään yläpuolelle. Neuvoja sataa joka puolelta. On asiantuntijaa ja on teoreetikkoa, analysoijaa ja tutkijaa. Jopa tavallinen tallukainen tuntuu olevan asiantuntija pelkällä henkilökohtaisella kokemuksellaan.
Tietenkin on täysin totta että ilman ruokaa ei ole elämää, mutta pitääkö sen olla ihan oikeasti niin vaikeaa. Kauppareissulla kuluttajan aika kuluu pakkauksia tutkiessa. Pitää selvittää onko tuotteessa käytetty lisäaineita, missä se on tuotettu, mitä siihen on lisätty ja mitä tarkoittaakaan "vähennetty lisättyä sokeria" tai "terveysvaikutteinen"? Mikä onkaan tämän tuotteen glykeeminen indeksi ja mitä ihmettä se tarkoittaa? Lisäksi pitää tietysti tietää mitä mikäkin E-koodi tarkoittaa, mihin se vaikuttaa, mitkä ovat eri tuotantomaiden työkultuurin pelisäännöt ja käyttää omaa harkintaa mainosmiesten kikkalauseiden keskellä. Siinä on työsarkaa itse kullekin.
Ihminen tulee kaatumaan omaan näppäryyteensä. Teollistuminen on tehnyt ruoasta hirttosilmukan, joka kiristyy ihmiskunnan kaulalla. Kylmä bisnes katsoo napaansa sen sijaan että nostaisi katsetta ja näkisi horisonttiin. Opetetaanko me lapsiamme viisaammiksi kuin vanhemmat polvet vai jatkammeko tyhmyyden perintöä?
"Mitä ruokaa?", kysytään joka päivä. Ruoanlaittaja miettii sitä hiljaa mielessään, jo päivää paria ennen. Ruokapöytään kiiruhtava lapsi pamauttaa sen suoraan: "yök, en syö". Teini julistaa olevansa kasvissyöjä, täysin vegaani, karppaaja tai jopa jollain erikoisen nimisellä dieetillä. Äidit tuskailevat terveellisen ja ravitsevan ruoan sekä einessapuskan välimaastossa samalla kun ahdistuvat ulkonäköpaineiden puristuksessa. Miehetkin nykyään miettivät ruokaa ja jotkut uskaliaat tekevät sitä jopa itse.
Tutkijat löytävät ruoasta kaikkea epäterveellistä. Milloin todetaan minkäkin lisäaineen vaarallisuus. Toisella uutisella kerrotaan vaarallisista ainepitoisuuksista. On vaarallista natriumglutamaattia, asetaldehydiä, E-sitäjasitä. Sokeri, hiilihydraatit, rasva ja proteiinit saavat nekin omat ryhmittymänsä taakseen puolesta tai vastaan.
Elämä pyörii ruoan ympärillä. Siitä puhutaan ja sitä pohditaan jatkuvasti. Ruoka on noussut keskusteluissa jopa sään yläpuolelle. Neuvoja sataa joka puolelta. On asiantuntijaa ja on teoreetikkoa, analysoijaa ja tutkijaa. Jopa tavallinen tallukainen tuntuu olevan asiantuntija pelkällä henkilökohtaisella kokemuksellaan.
Tietenkin on täysin totta että ilman ruokaa ei ole elämää, mutta pitääkö sen olla ihan oikeasti niin vaikeaa. Kauppareissulla kuluttajan aika kuluu pakkauksia tutkiessa. Pitää selvittää onko tuotteessa käytetty lisäaineita, missä se on tuotettu, mitä siihen on lisätty ja mitä tarkoittaakaan "vähennetty lisättyä sokeria" tai "terveysvaikutteinen"? Mikä onkaan tämän tuotteen glykeeminen indeksi ja mitä ihmettä se tarkoittaa? Lisäksi pitää tietysti tietää mitä mikäkin E-koodi tarkoittaa, mihin se vaikuttaa, mitkä ovat eri tuotantomaiden työkultuurin pelisäännöt ja käyttää omaa harkintaa mainosmiesten kikkalauseiden keskellä. Siinä on työsarkaa itse kullekin.
Ihminen tulee kaatumaan omaan näppäryyteensä. Teollistuminen on tehnyt ruoasta hirttosilmukan, joka kiristyy ihmiskunnan kaulalla. Kylmä bisnes katsoo napaansa sen sijaan että nostaisi katsetta ja näkisi horisonttiin. Opetetaanko me lapsiamme viisaammiksi kuin vanhemmat polvet vai jatkammeko tyhmyyden perintöä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)